Kvanttifysiikasta energiahoitoihin
"Kvanttifysiikasta energiahoitoihin - Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen" on vuonna 2016 ilmestyneen esikoiskirjani nimi. Kirjassa kerron siitä, miten tutustuin energiahoitoihin, itselleni uuteen maailmaan, minkälaisia kokemuksia kohtasin ja miten selittää niitä tieteen ja fysiikan kautta. Nyt helmikuussa 2024 kirjasta ilmestyi uudistettu laitos, joka on päivitetty tähän päivään: lisää tutkimuksia, harjoituksia ja kokemuksia muun muassa etähoidoista, joita olen tehnyt kirjan ilmestymisen jälkeen jopa tuhansien ihmisten ryhmille. Tuntuikin ajankohtaiselta jälleen palata aiheeseen, joka johdatti oman polkuni ihan eri suuntaan kuin olin kuvitellut.
Miten energiahoidot tulivat elämääni
Energiahoidot aiheena on usein haaste nykyihmiselle. Niissä puhutaan mielen vaikutuksesta omaan ja muiden hyvinvointiin, kanavoidaan energiaa käsillä ja hoidetaan etänä ajasta ja paikasta riippumatta. Entä jos avoimesti, ehkä skeptisestikin, tutkija-asenteella kuitenkin lähestymme aihetta? Mistä energiahoidoissa on kyse? Näin päätin itse tehdä kun tutustuin ensi kertaa energiahoitoihin.
Oma kiinnostukseni tutustua energiahoitoihin lähti mielenkiintoisista tutkimuksista.
Professori William Bengston oli tutkimuksissaan saanut hämmästyttäviä tuloksia hoitaessaan syöpäsairaita hiiriä. Koskaan aikaisemmin yksikään hiiri ei ollut selvinnyt päivää 27 vanhemmaksi altistuttuaan eräälle erittäin tappavalle rintasyöpälajille. William Bengstonin tutkimuksissa kuitenkin jopa 91,7 % hiiristä parani. Jopa niin, että uudelleen injektoitaessa hiiret eivät enää saaneet samaa syöpätyyppiä. Menetelmänä tutkimuksissa käytettiin Bengstonin kehittämää energiahoitomenetelmää, jossa parannetaan käsillä käyttäen hänen itsekehittämäänsä tekniikkaa. Tekniikkaan kuuluu sarja rutiinimaista mielellä tehtävää työskentelyä, joka ei suoranaisesti liity parantamiseen, ja sen hallitseminen vaatii useiden viikkojen harjoittelun. Bengstonin kehittämän menetelmän teho on todettu useissa tutkimuksissa, nykyisin (kevät 2024) jo 18:ssa koesarjassa 11:ssa eri yliopistossa.
Bengstonin tutkimustulokset olivat vakuuttavia, niinpä päätin opetella menetelmää. Avoimin mielin, mutta kuitenkin hieman skeptisenä, aloin harjoitella. Omat kokemuksenihan viime kädessä kertoisivat totuuden.
Voiko energia parantaa?
Energiahoidoilla tarkoitetaan menetelmiä, joissa eri tekniikoin sanotaan kanavoitavan "energiaa" hoidettavaan. Monessa eri kulttuurissa puhutaan ns. universaalista elämänenergiasta, jolle on monia eri nimiä, kuten ki, qi, chi, prana, mana, pneuma jne. Vapaasti kääntäen ja tulkiten sillä tarkoitetaan "energiaa tai voimaa, jota on kaikkialla luonnossa". Puhutaan siis ainakin osin eri asiasta kuin fysiikan energia-termi, jolla selitetään aineen eli materian käyttäytymistä. Ehkä tästä juuri johtuvatkin monet ristiriidat, kyseessä kun on jotakin mitä yksin energia-käsite ei kuvaa täysin.
Energiahoitaminen aiheena vaatii ajattelutavan muutosta. Nykyterveydenhoitomme nojaa pitkälle lääkkeisiin: lääkkeillä vaikutetaan kehossa tapahtuvaan tiedonkulkuun. Oikeastaan ei siis paranneta, vaan estetään informaation kulkua kehossa. Malli on karkea kuvaus todellisuudesta, ja voi olla erilaisia malleja kuvaamaan samaa tilannetta. Ei ole ehdoton totuus, että lääkitys on ainoa oikea ratkaisu, näin pohdin energiahoitoja aloitellessani. Ehkä olemme lukittuneita hakemaan vastauksia vain tietystä suunnasta? Väitöskirjassani tein molekyylimallinnusta, eli etsin kvanttifysiikan menetelmien avulla parhaiten sopivaa mallia kuvaamaan erilaisia molekyylien vuorovaikutuksia. Ei ollut yhtä ainoaa oikeaa mallia, ehkä ei siis tässäkään tapauksessa?
Itseasiassa ei ole niin kovin tavatonta, että mukaudumme siihen malliin johon olemme kasvaneet, ja että on vaikea nähdä näiden itseluotujen rajojen yli. Tästä on esimerkkejä tieteenkin historiassa kautta vuosisatojen.
Lääketieteen alueelta voisi nostaa esiin bakteerien löytymisen. 1800-luvun alkupuolella Keski-Euroopassa lähes joka kymmenes äiti kuoli sairaalassa lapsivuodekuumeeseen. Sairaalalääkäri Ignaz Semmelweis tutki tilannetta ja päätteli, että opiskelijoiden likaiset kädet levittivät taudin potilaisiin. Kun käsiä alettiin pestä, kuolleisuus tippui. Bakteereista ei tuolloin tiedetty mitään, ja lääkärit katsoivat, että Semmelweisin päätelmiltä puuttui tieteellinen pohja. Hänet naurettiin ulos tieteellisistä piireistä. Semmelweis otti tämän raskaasti ja kuoli myöhemmin mielisairaalassa. Vasta lähes sata vuotta myöhemmin Louis Pasteurin osoitettua bakteerien olemassaolon ja Joseph Listerin keksittyä, miten haavoja desinfioidaan, ymmärrettiin, mistä Semmelweis oli puhunut, ja hän sai arvostusta.
Emme tahdo millään oppia, tätä tapahtuu yhä vieläkin.
Energiahoito näyttäisi toimivan
Opettelin Bengstonin menetelmää ja tutustuin myös muihin energiahoitomenetelmiin, kuten reikiin, sisäisen kasvun ja luonnollisen parantamisen menetelmään. Energiahoitamista ei opita vain käymällä kursseja, kokemus opettaa. Tutustuin omiin oletuksiini. Purin pois sitä, mikä on turhaa ja hoitamisen esteenä ja hain olennaisinta. Opin yhä enemmän ymmärtämään, mistä energiahoitamisessa on kyse ja minkälaisia voimavaroja meillä on. Koko ajan karttuvat kokemukseni yllättivät ja yllättävät yhä edelleen. Suurimpia yllätyksiä oli erään koiran toipuminen. Kerron Mellistä myös Kvanttifysiikasta energiahoitoihin -kirjassa. Mellillä oli ärhäkkä syöpäkasvain kiinnittyneenä luuhun. Eläinlääkäri ei ollut antanut koiralle toivoa, kun omistajat päättivät olla antamatta amputoida koiran jalkaa. Muutaman kuukauden hoitojen aikana koira parani täysin.
Tiede ei ole epäyhteensopiva energiahoitojen kanssa
Hain vastauksia kokemuksiini tieteestä ja tutkimuksista. Tutkimukset ovat pääosin keskittyneet selvittämään energiahoitojen vaikutuksia kliinisin tutkimuksin sekä käsistä virtaavan energian ja kenttien todentamiseen ja tutkimiseen. Suuri osa viimeisimmän 50 vuoden aikana tehdystä tutkimuksesta on keskittynyt tutkimaan, onko ilmiö todellinen. Hoidon vaikutuksiin liittyvissä tutkimuksissa on pääosin keskitytty erilaisten oireiden, vaivojen ja sairauksien paranemisen tukemiseen, kivun lievitykseen ja yleensä hyvinvointiin. Eniten todisteita energiahoitojen vaikutuksesta näyttäisi olevan kivun ja syövän tapauksessa, tosin näitä on tutkittu kaikkein eniten. Hyviä tuloksia on saatu myös muun muassa niveltulehduksen, dementian ja sydäntautien tapauksessa.
Newtonilaiseen, mekanistiseen fysiikkaan ja materialistiseen malliin energiahoitoja on vaikea sovittaa. Kvanttifysiikan maailmankuvaan energiahoidot saattaisivat kuitenkin sopia. Kvanttifysiikan mukaan olemme kaikki yhtä ja samaa värähtelevää energiaa. Kvanttifysiikassa havaitsija vaikuttaa kokeen lopputulokseen. Kaikki mahdolliset todennäköisyydet tapahtumille ovat olemassa, kunnes havaitsija havainnollaan valikoi sen yhden toteutuvan. Kvanttifysiikassa puhutaan myös lomittumisesta ja ei-lokaalista vaikuttamisesta eli siitä, kuinka kaksi hiukkasta voi olla yhtä ja vaikuttaa etäältä, jopa toiselta puolen maapalloa, toisiinsa. Ilmiö on myös todettu kokeellisesti. Kvanttifysiikassa puhutaan myös komplementäärisyydestä, eli siitä miten kaksi vastakohtaa yhdessä luovat kokonaisuuden. Jos toinen vaihtoehdoista on tosi, se ei väistämättä tarkoita sitä, että toinen vaihtoehto olisi epätosi. Meillä voi olla useita malleja, jotka yhdessä kuvaavat todellisuutta.
Mistä energiahoidoissa sitten on kyse?
Oma matkani on kulkenut esikoiskirjani nimen mukaisesti kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Olen tutkimusmatkalla hakien vastauksia. Ja niinhän me olemme tässä maailmassakin! On paljon sellaista mitä emme vielä tiedä, eikä tiedekään ole vielä valmis. Sellaiset ilmiöt kuin esimerkiksi energiahoidot voivat avata meille jotain ihan uutta tästä todellisuudesta ja myös itsestämme. Me olemme todellakin olemassa ja merkittäviä! Mutta tästä kerron sitten toisessa kirjassani Hypertodellisuudessa.
---
Kvanttifysiikasta energiahoitoihin - Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen (Viisas Elämä, 2016, 2024)
Hypertodellisuus - Olet olemassa ja merkittävä (Basam Books, 2020)